Turnaus pelataan SJL JUNIORISÄÄNNÖIN JA –OHJEISTUKSIN sekä SJL KILPAILUSÄÄNTÖJÄ noudattaen alla mainituin poikkeuksin. Jokaisella ottelutapahtumaan osallistuvalla pelaajalla oltava vakuutus. Vaihtoaitoissa otteluiden aikana olevilla toimihenkilöillä on oltava voimassa oleva toimitsijapelipassi. turnausjärjestäjä ei ole vakuuttanut turnauksen pelaajia eikä toimihenkilöitä.
Joukkueissa saa pelata vuonna 2014, sekä sen jälkeen syntyneet pelaajat. Tytöt saavat olla kaksi vuotta vanhempia. Ns. yli-ikäisistä pelaajista on sovittava erikseen turnausjärjestäjän kanssa.
Pelaajien lukumäärä
Pelit pelataan 4+1 vs. 4+1 kokoonpanolla.
Pelialue
Kaikki turnauksen pelit pelataan puolikkaalla kentällä. Kenttä jaetaan puoliksi helposti purettavalla ja siirrettävällä välilaidalla, joka sijoitetaan punaviivalle. Kaukalossa pelataan kahta ottelua samanaikaisesti. Vaihtoaitioina käytetään kentän varsinaisia vaihtoaitioita.
Peliaika
Yksi peli on 26 minuuttia suoraa aikaa. Turnauksen johdolla on perustelluista syistä oikeus muuttaa peliaikaa. Mikäli joukkue ei ole jäällä valmiina aloittamaan peliä otteluohjelman mukaisesti, aloitetaan peli viivästyneen joukkueen 5-0 tappioasemasta ja peliaika on viereisen kentän jäljellä oleva peliaika.
Pelaajien vaihtaminen ja vaihtojen pituus
Vaihdot ilmoitetaan summerilla 2 min välein, jolloin peli katkaistaan automaattisesti, välittämättä kentällä olevasta pelitilanteesta. Ottelun pelinohjaaja ratkaisee vaihtoajan aiheuttamat kiistatilanteet itsenäisesti. Pelikelloa ei pysäytetä vaihtojen ajaksi. Vaihdot suoritetaan viivyttelemättä ja pelinohjaaja voi käynnistää pelin vaihdon ollessa kesken, jos katsoo joukkueen tahallisesti viivyttelevän.
Peliväline ja maalit
Turnauksessa käytetään mustaa kiekkoa. Käytössä isot maalit.
Pelin käynnistäminen
Maalivahdin sulkiessa kiekon, tuomari viheltää pilliin ja hyökkäävä joukkue siirtyy omalle kenttäpuoliskolle. Maalivahti laittaa kiekon peliin ja ottelu jatkuu. Kiekon mennessä keskilaidan yli aloitus pelialueen keskeltä. Otteluiden alussa sekä maalien ja tuomarin viheltämän pelikatkon jälkeen peli jatkuu aloituksella pelialueen keskeltä.
Viiden maalin ero
Toisen joukkueen ollessa vähintään viiden maalin johdossa voi tappiolla oleva joukkue ottaa jäälle viidennen kenttäpelaajan. Maalieron kaventuessa neljään peliä jatketaan tasakentällisin.
Maalintekijät ja tilastointi
Otteluissa kuulutetaan maalintekijät ja maalintekijät myös merkitään pöytäkirjaan. Joukkueet huolehtivat maalintekijöiden oikeellisuudesta ja ilmoittavat tarvittaessa korjaukset otteluiden aikana. Sähköisiin ja paperisiin asiakirjoihin ei tehdä muutoksia peliajan jälkeen.
Mikäli turnaukseen osallistuu samasta seurasta useampia joukkueita, tulee joukkueiden olla keskenään mahdollisimman tasavahvoja. Kaikkia joukkueen pelaajia tulee peluuttaa tasaisesti ottelun aikana.
Pelinohjaus, tuomitseminen, jury
Vesileppis järjestää pelinohjauksen ja online-pöytäkirjan.
Rangaistukset
Rikkeen sattuessa pelinohjaaja katkaisee pelin ja kertoo rikkeestä virheen tehneelle pelaajalle. Toistuvasta tai selvästi tahallisesta virheestä pelaaja poistetaan kentältä loppuvaihdon ajaksi. Loppuvaihdon rangaistu joukkue pelaa vajaa lukuisena kolmella pelaajalla.
KURINPITOTOIMET TOISEN PELAAJAN TAHALLISEEN VAHINGOITTAMISEEN TAI VAHINGOITTAMISYRITYKSEEN LIITTYVISSÄ TAPAUKSISSA
Mikäli pelaaja syyllistyy ottelun aikana toisen pelaajan tahalliseen vahingoittamiseen tai vahingoittamisen yritykseen, tuomari voi tuomita pelaajalle ottelurangaistuksen. Mikäli pelaaja syyllistyy törkeään toisen pelaajan tahalliseen vahingoittamiseen tai vahingoittamisen yritykseen tai syyllistyy toistamiseen toisen pelaajan tahalliseen vahingoittamiseen tai vahingoittamisen yritykseen, voi ottelun tuominnut tuomari yhdessä turnauspäällikön kanssa langettaa pelaajalle yhden tai kahden ottelun pelikiellon tai sulkea pelaajan pois turnauksesta.
Epäselvyydet otteluissa
Epäselvissä tapauksissa joukkueella on oikeus tehdä kysely ottelun jurylle. Kysely on tehtävä 15 minuutin kuluessa ottelun päättymisestä. Kysely tehdään kirjallisesti, se osoitetaan turnauspäällikölle.
Kyselystä peritään 150€ käsittelymaksu.
Mikäli kysely johtaa toimenpiteisiin, käsittelymaksu palautetaan.
Turnauksen otteluiden jury:
- tuomarivastaava tai Turnauspäällikkö
- ottelun tuomari
- asianosaisten joukkueiden joukkueenjohtajat
Pisteet ja sijoitus turnauksessa
Pisteet voitosta 2, pisteet tasapelistä 1, pisteet tappiosta 0.
Pronssipelin ja finaalin päättyessä tasatulokseen, ratkaistaan voittaja voittomaalikilpailussa tasaparein.
Jos kaksi tai useampia joukkuetta päätyy lohkossa tasapisteisiin, ratkaistaan näiden keskinäinen sijoitus seuraavassa järjestyksessä:
1) Pisteet
2) Keskinäisten otteluiden pisteet
3) Lohkon otteluiden maaliero
4) Lohkon otteluiden tehdyt maalit
5) Arpa