Turnaus pelataan SJL JUNIORISÄÄNNÖIN JA –OHJEISTUKSIN sekä SJL KILPAILUSÄÄNTÖJÄ noudattaen alla mainituin poikkeuksin. Jokaisella ottelutapahtumaan osallistuvalla pelaajalla, sekä vaihtoaitoissa otteluiden aikana olevilla toimihenkilöillä on oltava voimassa oleva pelipassi ja vakuutus. LeKi-75 ry ei ole vakuuttanut turnauksen pelaajia eikä toimihenkilöitä.
Joukkueissa saa pelata vuonna 2008, sekä sen jälkeen syntyneet pelaajat. Tytöt saavat olla kaksi vuotta vanhempia. Ns. yli-ikäisistä pelaajista on sovittava erikseen turnausjärjestäjän kanssa.
Pelaajien lukumäärä
Pelit pelataan 4+1 vs. 4+1 kokoonpanolla. Maalivahdin korvaaminen kenttäpelaajalla ei ole sallittua.
Pelialue
Kaikki turnauksen pelit pelataan puolikkaalla kentällä. Kenttä jaetaan puoliksi helposti purettavalla ja siirrettävällä välilaidalla, joka sijoitetaan punaviivalle. Kaukalossa pelataan kahta ottelua samanaikaisesti. Vaihtoaitioina käytetään kentän varsinaisia vaihtoaitioita.
Peliaika
Yksi peli on 24 minuuttia suoraa aikaa. Turnauksen johdolla on perustelluista syistä oikeus muuttaa peliaikaa. Mikäli joukkue ei ole jäällä valmiina aloittamaan peliä otteluohjelman mukaisesti, aloitetaan peli viivästyneen joukkueen 5-0 tappioasemasta ja peliaika on viereisen kentän jäljellä oleva peliaika.
Pelaajien vaihtaminen ja vaihtojen pituus
Vaihdot ilmoitetaan summerilla 2 min välein, jolloin peli katkaistaan automaattisesti, välittämättä kentällä olevasta pelitilanteesta. Ottelun pelinohjaaja ratkaisee vaihtoajan aiheuttamat kiistatilanteet itsenäisesti. Pelikelloa ei pysäytetä vaihtojen ajaksi. Vaihdot suoritetaan viivyttelemättä ja pelinohjaaja voi käynnistää pelin vaihdon ollessa kesken, jos katsoo joukkueen tahallisesti viivyttelevän.
Peliväline ja maalit
Turnauksessa käytetään sinistä juniorikiekkoa. Käytössä isot maalit.
Rangaistukset
Rikkeen sattuessa pelinohjaaja katkaisee pelin ja kertoo rikkeestä virheen tehneelle pelaajalle. Toistuvasta tai selvästi tahallisesta virheestä pelaaja poistetaan kentältä loppuvaihdon ajaksi. Loppuvaihdon rangaistu joukkue pelaa vajaa lukuisena kolmella pelaajalla.
Pelinohjaus, tuomitseminen, jury
LeKi-75 järjestää pelinohjauksen ja online-pöytäkirjan. Turnauspäällikkö Veli Laitinen toimihenkilöiden kanssa ratkaisee kiistat ja tuomitsee rangaistukset.
Pisteet ja sijoitus turnauksessa
Pisteet voitosta 2, pisteet tasapelistä 1, pisteet tappiosta 0.
Pronssipelin ja finaalin päättyessä tasatulokseen, ratkaistaan voittaja voittomaalikilpailussa tasaparein.
Jos kaksi joukkuetta päätyy lohkossa tasapisteisiin, ratkaistaan näiden keskinäinen sijoitus seuraavassa järjestyksessä:
1) keskinäinen ottelu
2) maaliero lohkossa
3) tehdyt maalit lohkossa
4) arpa
Turnauspäällikkö
Veli Laitinen
Puh. 045 359 7333
Sähköposti: veli.laitinen@pp1.inet.fi