Turnaus on ensisijaisesti tarkoitettu D1 A ja AA sarjatasolla pelaaville joukkueille.......
Turnauksessa pelataan alkusarja periaatteella kaikki vastaan kaikki, jonka lisäksi pelataan loppuottelut sijoista 1-2 ja 3-4 eli jokaiselle joukkueelle tulee vähintään 4 peliä. Alkusarjassa peliaika on 2x15minuuttia, ottelun kokonaisaika on kuitenkin enintään 50 minuuttia. Loppuotteluiden peliaika on 2x15minuuttia, kuitenkin enintään 45min. Jos ottelu päättyy tasatilanteeseen, ottelun voittaja ratkaistaan voittomaalikilpailulla SJL:n kilpailusääntöjen mukaan.
Mikäli joukkueiden pelipaidat ovat samanväriset, paitaa vaihtaa lähtökohtaisesti se joukkue, jonka nimi on peliohjelmassa mainittu toisena (= vierasjoukkue). Mikäli vierasjoukkueella on vain yhdenlainen pelipaita eikä paidan vaihtaminen ole siksi mahdollista, tällöin kotijoukkue on velvoitettu vaihtamaan pelipaitaa. Paidoista on sovittava hyvässä yhteishengessä niin, että turnauksen kulku ja aikataulussa pysyminen on mahdollisimman joustavaa.
Alkusarjan otteluissa ottelun voittaja saa kaksi pistettä. Tasapeliin päättyneissä otteluissa molemmat joukkueet saavat yhden pisteen ja häviöstä saa nolla pistettä. Jos kaksi tai useampi joukkue päätyy tasapisteisiin, ratkaistaan sijoitukset kummassakin sarjassa seuraavasti:
Loppuottelut määräävät lopullisen sijoituksen. Mikäli ottelu päättyy tasapeliin, ottelun voittaja ratkaistaan voittomaalikilpailulla. Voittomaalikilpailu aloitetaan kolmella (3) pelaajalla kummastakin joukkueesta. Pelaajat ampuvat vuorotellen. Pelaajia ei tarvitse nimetä etukäteen. Vierasjoukkue aloittaa voittomaalikilpailun. Jos tulos kolmen pelaajaparin jälkeen on tasan, jatketaan "kerrasta poikki" -periaatteella pari kerrallaan. Pelaajat voivat olla samat tai uudet. Ensimmäisenä ampuu kotijoukkue. Sama pelaaja voi ampua jokaisen laukauksen kerrasta poikki – laukauksissa. Ottelu ratkeaa kun toisen joukkueen pelaaja onnistuu maalinteossa ja parinsa ei.
Turnauksessa noudatetaan SJL:n pelisääntöjä sekä länsirannikon alueellisia sääntöjä seuraavin poikkeuksin:
Rangaistusten osalta turnauksessa noudatetaan SJL:n pelisääntöjä. Pelaajan turnauksen aikana saamat kaksi käytösrangaistusta tai ottelussa tuomittu PRK aiheuttavat automaattisesti yhden ottelun pelikiellon. Pelaajan saadessa ottelurangaistuksen hänet suljetaan automaattisesti turnauksesta.
Turnauksen tuomareina toimivat Salon Jääkiekkoerotuomarit. Kaksi (2) tuomaria jokaisessa ottelussa.
Jokaisella pelaajalla tulee olla voimassaoleva vakuutus. Turnauksen järjestäjä ei vastaa osallistuville pelaajille tai toimihenkilöille mahdollisesti sattuvista tapaturmista. Turnauksessa on kuitenkin paikalla ensiaputaitoinen henkilö.
Kapteenit vaihtavat viirit ennen pelin alkua. Viirien vaihto on suoritettava ennen otteluohjelmaan merkittyä ottelun alkamisaikaa.
Turnauksen järjestäjällä on oikeus tehdä muutoksia turnausaikatauluun ja ottelujärjestykseen, mikäli pakottavat syyt niin vaativat.
Turnauksessa palkitaan kolme parhaiten sijoittunutta joukkuetta sekä jokaisesta joukkueesta palkitaan 2 ”tsempparipelaajaa” joukkueen ohjaajien valinnan mukaisesti.
Turnauksen vastalauseet käsittelee turnauksen jury, johon kuuluu turnauspäällikkö, kilpailupäällikkö, hänen nimeämänsä edustaja sekä yksi edustaja molemmista osallisista joukkueista. Juryn päätös on lopullinen. Vastalausemaksu on 100 euroa, joka palautetaan jos vastalause hyväksytään. Vastalause on jätettävä kirjallisena 10 min kuluessa ottelun päättymisestä. Vastalauseen allekirjoittaa joukkueenjohtaja.
Jyryn valta ei koske pelkästään kaukalossa tapahtuvaa toimintaa, vaan sillä on oikeus puuttua myös koko turnauksen ajan turnausalueella sekä sen välittömässä läheisyydessä tapahtuviin rikkeisiin ja väärinkäytöksiin, mikäli henkilö on joukkueeseen nimetty pelaaja, toimihenkilö tai katsoja.
Mariikka Heikkilä (turnauspäällikkö)
Kalle Lindholm (kilpailupäällikkö)