YLEISTÄ
Turnaukseen osallistuu 10 joukkuetta. Turnaus pelataan Leijonaliiga säännöin. Jokaisella ottelutapahtumaan osallistuvalla pelaajalla on oltava vakuutus. Kiekkohait ry ei ole vakuuttanut turnauksen pelaajia eikä toimihenkilöitä.
JOUKKUEIDEN ILMOITTAUTUMINEN
Joukkueenjohtajat ilmoittautuvat viimeistään 30min. ennen ensimmäistä peliä. Samalla ilmoitetaan joukkueen vahvuus ja mahdolliset muutokset ennakkoon ilmoitettuihin kokoonpanoihin.
PELIALUE
Pelit pelataan otteluohjelman mukaisesti puolikkaalla kentällä per peli. Kenttä jaetaan puoliksi helposti purettavilla ja siirrettävillä laidoilla. Kaukalossa pelataan kahta ottelua samanaikaisesti.
Joukkueiden/peliryhmien tulee huolehtia siitä, että he ovat hyvissä ajoin valmiina ennen oman ottelun alkua. Kunkin joukkueen on oltava pelivalmiina 5 min. ennen ottelun alkamista.
Ottelut pelataan 4 vastaan 4 kenttäpelaajalla + maalivahdit. Turnauksen järjestäjä vastaa ajanotosta ja tulosseurannasta.
OTTELUN KESTO JA VIRALLINEN AIKA
Ottelun kesto on 24 minuuttia siten, että kelloa ei pysäytetä vaihdon ajaksi. Vaihto suoritetaan 2 minuutin välein. Peli käynnistetään pelialueen oletetusta keskipisteestä pelin aluksi sekä maalin jälkeen. Maalivahdin sulkiessa kiekon tai kiekon lennettyä keskilaidan yli, pelinohjaaja määrää hyökkäävän joukkueen riittävän pitkälle etäisyydelle puolustavan joukkueen maalista, jotta puolustava joukkue voi käynnistää pelin oman maalin takaa. Aikalisän käyttö ei ole sallittua. Turnauksen johdolla on perustelluista syistä oikeus muuttaa peliaikaa. Mikäli joukkue ei ole jäällä valmiina aloittamaan peliä otteluohjelman mukaisesti, aloitetaan peli viivästyneen joukkueen 5-0 tappioasemasta ja peliaika on viereisen kentän jäljellä oleva peliaika.
SIJOITTUMINEN LOHKOSSA
Otteluissa voittaja saa kaksi (2) pistettä. Tasapeliin päättyneissä otteluissa molemmat joukkueet saavat yhden (1) pisteen. Hävinnyt joukkue nolla (0) pistettä. Mikäli alkusarjassa joukkueet ovat kaikkien pelattujen pelien jälkeen tasapisteissä, ratkaistaan sijoitukset seuraavasti:
TURNAUSSIJOITUKSET JA PALKITSEMINEN
Turnaus pelataan kahdessa alkulohkossa. Lohkojen 1. ja 2. pelaavat keskenään välieräottelut, joista ottelun voittaja jatkaa finaaliin ja häviäjä pronssiotteluun. Loput joukkueet jatkavat sijoitusotteluihin. Jokainen joukkue pelaa vähintään 5 ottelua. Kolme parasta joukkuetta palkitaan pokaalilla. Jokainen pelaaja saa turnausmitalin muistoksi turnauksesta.
MITALIPELIEN VOITTOMAALIKISA
Finaali- ja pronssiottelun päättyessä tasan varsinaisen peliajan jälkeen, jatketaan välittömästi voittomaalikilpailulla. Voittomaalikilpailussa käytetään SJL:n Kilpailusääntöjä seuraavin poikkeuksin.
Voittomaalikisan aloittaa otteluohjelmaan merkitty vierasjoukkue. Ensin nimetään kummastakin joukkueesta kolme laukaisijaa voittomaalikisaan. Jos tulos kolmen pelaajaparin jälkeen on tasan, jatketaan “kerrasta poikki” periaatteella pari kerrallaan. Ensimmäisenä ampuu kotijoukkue. Sama pelaaja ei saa laukaista kahta kertaa ennen kuin joukkueen kaikki pelaajat ovat laukaisseet voittomaalikisassa vähintään kerran. Ottelu ratkeaa, kun toisen joukkueen pelaaja onnistuu maalinteossa ja parinsa ei.