Covid-19 ohjeistus
KORONA
KORONAAN LIITTYVÄ OHJEISTUS
1. VAIN TERVEENÄ HALLILLE & IHMISTEN ILMOILLE
2. HUOLEHDITAAN HYVÄSTÄ KÄSIHYGIENIASTA JA YLEISESTÄ PUHTAUDESTA
- Hallille saavuttaessa ja poistuttaessa kädet pestään saippualla (20 sek), lisäksi käytetään käsihuuhdetta. – Aina kun käsien saippuapesu ei ole mahdollista, käytetään käsihuuhdetta.
- Käsien pesu saippualla mahdollisimman usein, erityisesti vessakäynnin yhteydessä ja ruokailuja edeltävästi, yhteisessä käytössä olevien pintojen koskettelun jälkeen.
- Vältetään koskettelemasta nenää suuta tai kasvoja ja tarpeettomasti ovenkahvoja, kaiteita tai muita julkisten paikkojen pintoja.
- Pelaajat eivät kättele toisiaan kentällä.
- Turnausalueella olevissa ruoka- tai ravintopalvelupisteissä kiinnitetään erityistä huomiota käteisen rahan käsittelyyn. Turnaustyöntekijöiden kertakäyttökäsineiden käytöstä tehdään erillinen ohje, joka perehdytetään työntekijöille.
- Yleisissä tiloissa on käsidesiä saatavilla.
- Mikäli viranomaisten antama maskisuositus päivittyy siten, että maskien käyttöä edellytetään turnauksessa (tai mikäli joukkueet haluavat muutoin käyttää maskeja), pyydämme joukkueita tuomaan myös omat maskit mukanaan.
3. YSKITÄÄN JA AIVASTETAAN OIKEIN
- Suuntaaminen hihaan tai kertakäyttöiseen käsipyyhkeeseen, joka laitetaan käytön jälkeen suoraan roskiin
- Kädet pestään yskimisen jälkeen.
- Sylkeminen ei ole sallittua.
4. HALLEILLA LIIKKUMINEN JA PELIEN KATSOMINEN
- Katsomossa istutaan/seistään väljästi
- Halleilla saa käydä katsomassa peliä sekä asioida kahviossa ja arpajaispisteellä. Asiointi tulee tehdä ripeästi välttäen tarpeetonta oleskelua hallin sisällä.
- Kannustetaan pelaajia esim. taputtamalla; huutaminen kielletty (sylki kulkeutuu huutaessa pitkälle)
- Eri seurueisiin kuuluvien henkilöiden on pidettävä turvavälit.
- Joukkueiden tulee liikkua yhdessä ja välttää kontaktia muihin joukkueisiin
- Joukkueiden tulee suorittaa lämmittely ulkotiloissa.
- Pukukopit: kulku vain pelaajille ja joukkueen toimihenkilöille (muilta pääsy kielletty)
5. KAHVILA/ARPAJAISET
- Kahvioissa tehostetaan siivousta ja pinnat pyyhitään säännöllisesti.
- Kahviloissa pyritään välttämään käteismaksua.
- Turnausjärjestäjät käsittelevät arpajaispalkintoja vain kertakäyttöhanskoilla.
- Kahviloissa saa olla vain istumapaikoilla. Turnausjärjestäjä sijoittelee pöydät siten, että turvavälit säilyvät.
6. PALKITSEMINEN
- Turnausjärjestäjä ei ripusta mitaleja pelaajien kaulaan. Mitalit annetaan nippuna joukkueen toimihenkilölle, joka huolehtii mitalienjaosta joukkueelle.
7. PUKUKOPIT
- Pukukoppikäytävällä vältetään turhaa liikkumista. Koppikäytävillä saa kulkea vain pelaajia ja joukkueen toimihenkilöitä. Sijoitamme pukukoppeihin vain saman joukkueen pelaajia.
- Pelaajien tulee varata oma nimikoitu juomapullo ja jokaiselle oma hikipyyhe.
- Jokainen huolehtii omista varusteistaan eikä muiden varusteisiin kosketa.
- Joukkueen pelaajat ja toimihenkilöt käyttävät oman pukuhuoneen vessaa.
- Suihkussa käymisessä ja koppien käytössä noudatetaan jääkiekkoliiton ohjeita ja suosituksia: http://www.finhockey.fi/index.php/ajankohtaista/item/5121-paivitetty-ohjeistus-vain-terveena-hallille
8. RUOKAILU
- Joukkueiden ruokailuja porrastetaan, jotta ruokailu onnistuu väljästi
- Ennen ruokailua kädet pestään tai käytetään käsidesiä
- Joukkueet syövät ripeästi ja ruokalutilaan ei jäädä hengailemaan
- Ruokailutilassa tehostetaan siivousta ja kosketuspintoja sekä ottimia pyyhitään säännöllisesti
JOUKKUEEN MAHDOLLINEN ALTISTUS JA KARANTEENI
Jos joukkueen jäsenellä ilmenee koronavirusinfektioon viittavia oireita, kannattaa kuumeisen/oireisen lähistöllä olleiden välttää tarpeetonta kanssakäymistä muiden kanssa, kunnes testitulos on selvillä.
Jos koronavirustesti on positiivinen, tartuntatautilain mukaisesti koulutettu henkilökunta tekee epidemioiden selvitystä ja tartunnan jäljittämistä ja kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri määrittää karanteeniin asetettavat henkilöt. Karanteeniaika on 14 vrk.
VIRANOMAISOHJEET
Suosittelemme seuraamaan ajankohtaista koronavirusinformaatiota Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta
Viranomaisohjeet käsienpesuun ja yskimiseen
Turnausjärjestäjä edellyttää, että jokainen tapahtumaan osallistuva noudattaa viranomaisten ja järjestäjän antamia ohjeita.