Powered by GameResultsOnline.com tournament management

Hunters05 Syysturnaus

12.9. - 13.9.2015 Porvoon Jäähalli, Jääkiekkotie 1 | Suomi

Turnauksen säännöt

Säännöt

1. Turnauksessa noudatetaan SJL:n Eteläisen alueen E-juniorisääntöjä.

2. Viikonloppuna pelataan kolme eritasoista turnausta: lauantaina 12.9. A ja AAA ja sunnuntaina 13.9. AA. Joukkueet jaetaan kussakin sarjassa kahteen lohkoon, joissa pelataan yksinkertainen sarja. Lohkojen parhaat pelaavat loppuottelun. Muita sijoituksia ei ratkota.

3. Voitetusta ottelusta saa 2 pistettä ja tasapelistä 1 piste. Mikäli joukkueet ovat alkusarjan jälkeen tasapisteissä, joukkueiden sijoitukset ratkeavat:
a. keskinäinen ottelu
b. kaikkien pelien maaliero
c. tehdyt maalit
d. arpa
Turnauksessa sijoitusottelun ollessa varsinaisen otteluajan jälkeen tasatilanteessa, ratkaistaan peli voittomaalikilpailulla. Valmentajat nimeävät ensin kolme laukojaa ja mikäli näiden jälkeen tilanne on edelleen tasan, jatketaan yksi laukoja kerrallaan äkkikuolemaperiaatteella, kuitenkin niin että samaa laukojaa voi käyttää uudelleen vasta kun joukkueen kaikki kenttäpelaajat ovat laukoneet.

4. Turnauksessa kaikkien otteluiden kesto on 1x25 minuuttia tehokasta peliaikaa, kuitenkin niin, että kokonaisotteluaika maksimissaan on 40 minuuttia per ottelu.

5. Aikalisiä ei sallita.

6. Pelaajamäärää ei ole rajoitettu, mutta se on ilmoitettava viimeistään 4 päivää ennen turnauksen alkua.

7. Joukkueen on oltava valmiina aloittamaan ottelu 5 minuuttia ennen otteluaikaa. Joukkue, joka ei ole ajoissa paikalla tuomitaan häviämään ottelu lukemin 5-0.

8. Tuomareina toimivat Porvoon jääkiekkoerotuomarit sekä seuran juniorituomarit.

9. Turnauksen järjestäjät eivät vastaa osallistuvien joukkueiden mahdollisista tapaturmista tai muista vahingoista. Jokaisella pelaajalla ja joukkueen toimihenkilöllä tulee olla voimassaoleva vakuutus omasta tai joukkueensa puolesta. Paikalla on turnausjärjestäjän puolesta ensiaputaitoinen henkilö.

10. Vastalauseen voi tehdä vain joukkueenjohtaja. Vastalause on esitettävä suullisesti ottelutuomarille ja vastustajalle välittömästi ottelun päätyttyä sekä kirjallisesti turnaustoimistoon 15 minuutin sisällä ottelun päättymisestä tai muuten ajankohdasta kun rikkeen katsotaan tapahtuneen. Vastalausemaksu on 200 euroa joka palautetaan mikäli vastalause hyväksytään. Vastalauseen käsittelee turnauksen 3 henkinen jury, joka koostuu turnauksen johtajasta ja kahdesta muusta henkilöstä. Juryn päätöksestä ei voi valittaa.

11. Pelaajan tai toimihenkilön saama pelirangaistus käytöksestä tai ottelurangaistus aiheuttavat henkilön sulkemisen turnauksesta.

12. Jokainen pelaaja palkitaan osallistumispalkinnolla ja voittajajoukkueille (1-2 sijat) annetaan pokaali. Lisäksi jokaisesta joukkueesta palkitaan turnauksen tsemppari.

GameResultsOnline.com
© 2024 GameResultsOnline.com