Powered by GameResultsOnline.com tournament management

U12 Kotka Sea Cup

7.9.2024 Kotka | Suomi

Turnaussäännöt

YLEISTÄ

Turnauksessa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton U12-ikäryhmän sääntöjä yhdessä näiden turnaussääntöjen kanssa.

Jokaisella ottelutapahtumaan osallistuvalla pelaajalla on oltava voimassa oleva pelipassi ja vakuutus. Turnausjärjestäjä ei ole vakuuttanut turnauksen pelaajia eikä toimihenkilöitä.

 

PELIAIKA

Yksi peli on 1 x 40 min (juokseva aika).

Jäänajo kahden pelin välein.

 

PELIRYHMÄT- ja TAPAHTUMA

Joukkueissa saa pelata vuonna 2013 ja sen jälkeen syntyneet pelaajat. Ennen vuotta 2013 syntyneistä pelaajista on sovittava erikseen turnausjärjestäjän kanssa.

Pelit pelataan täysin viisikoin.

Peliryhmiin nimetään pelaajat ennen turnauksen alkamista ja lähtökohtaisesti yksi pelaaja pelaa yhdessä peliryhmässä. Tästä voidaan poiketa ainoastaan järjestäjän luvalla.

Ottelut aloitetaan ohjelmaan merkittynä kellon aikana, ellei toisin ilmoiteta. Mikäli joukkue ei ole valmiina jäällä ottelun alkaessa, se katsotaan hävinneeksi kyseinen ottelu 5-0. Turnauksen aikataulu on tehty tiiviiksi, joten joukkueiden tulee olla valmiina ennen otteluiden alkua. Turnauksen järjestäjä pidättää oikeuden tehdä otteluohjelmaan muutoksia, mikäli aikataulussa ei pysytä.  Joukkueilla oltava kaksi eri väristä peliasua. Vierasjoukkueeksi merkitty joukkue vaihtaa tarvittaessa pelipaitaa.

 

TILASTOINTI

Ottelut tilastoidaan reaaliaikaisesti Gameresultsonline.com-palveluun. Paperisia pöytäkirjoja ei laadita.

Peliryhmien vahvistetun kokoonpanon tulee vastata jäällä olevaa kokoonpanoa, jotta pöytäkirjan täyttäminen sähköisesti onnistuu. Muutokset kokoonpanoihin on tehtävä gameresultsonline sivustolla viimeistään turnauspäivän aamuna (tai ilmoitettava turnaustoimistoon viimeistään joukkueen saapuessa turnauspäivänä).

Pisteet voitosta 2, pisteet tasapelistä 1, pisteet tappiosta 0. Alkulohkon pelit voivat päättyä tasan.

Pronssi-ja loppuottelun päättyessä tasan varsinaisen peliajan jälkeen, jatketaan välittömästi voittomaalikilpailulla.

Voittomaalikisan aloittaa otteluohjelmaan merkitty vierasjoukkue.

Ensin nimetään kummastakin joukkueesta kolme laukaisijaa voittomaalikisaan. Jos tulos kolmen pelaajaparin jälkeen on tasan, jatketaan "kerrasta poikki" periaatteella pari kerrallaan. Ottelu ratkeaa, kun toisen joukkueen pelaaja onnistuu maalinteossa ja parinsa ei.

Jos kaksi tai useampia joukkuetta päätyy lohkossa tasapisteisiin, ratkaistaan näiden keskinäinen sijoitus seuraavassa järjestyksessä:

 

  1. Pisteet
  2. Lohkon otteluiden maaliero
  3. Lohkon otteluiden tehdyt maalit
  4. Keskinäisten otteluiden pisteet
  5. Keskinäisten otteluiden maaliero
  6. Keskinäisten otteluiden tehdyt maalit
  7. Lohkon rangaistusminuutit
  8. Arpa

 

TUOMARIT JA RANGAISTUKSET

Tuomarit tulevat Kotkan jääkiekkoerotuomarit Ry:stä. Yhdessä pelissä on kaksi tuomaria.

Pienestä rikkeestä annetaan yhden minuutin jäähy.

Isot rangaistukset:

Pelirangaistus (pöytäkirjamerkintä 20 min.) lasketaan yhdeksi käyttäytymisrangaistukseksi. Pelirangaistus on tuomittu ottelun päätyttyä, tästä seuraa automaattinen yhden ottelun peli- tai toimintakielto. 

Jos pelaajalle tuomitaan turnauksessa kaksi pelirangaistusta, niin hänelle määrätään yhden ottelun pelikielto. Turnauksessa kolmesta tuomitusta pelirangaistuksesta, pelaaja poistetaan turnauksesta.

 

MAHDOLLISET MUUTOKSET

Turnauksen järjestäjällä on oikeus muuttaa sarja- ja otteluohjelmaa ja aikatauluja, jos erityiset syyt niin vaativat. Myös näihin turnaussääntöihin voi tulla pieniä muutoksia turnaukseen osallistuvien joukkueiden ja peliryhmien määrän selvittyä.

Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan viipymättä osallistuville joukkueille.

 

GameResultsOnline.com
© 2024 GameResultsOnline.com