PELITASO
Turnaus on AA-tason turnaus. Osallistuvilla pelaajilla tulee olla voimassa Suomen Jääkiekkoliiton pelipassi.
TURNAUSSÄÄNNÖT
Turnauksessa noudatetaan SJL:n kilpailu- ja pelisääntöjä yhdessä alla olevien sääntöjen kanssa.
TURNAUSTAPA
Turnaukseen osallistuu 8 joukkuetta. Turnauksen alkusarja pelataan kahdessa 4 joukkueen lohkossa. Alkulohkoissa sijoille 1-2 sijoittuneet joukkueet pelaavat sijoista 1-4 (välierät ja mitaliottelut). Alkulohkoissa sijoille 3-4 sijoittuneet joukkueet pelaavat sijoista 5-8. Jokaiselle joukkueelle tulee turnauksessa 5 ottelua.
Pisteet alkusarjan otteluissa määräytyvät seuraavasti:
Alkulohkon ottelut voivat päätyä tasan tai toisen joukkueen voittoon. Alkulohkon sijoitusten perusteella määräytyvät joukkueet sijoitusotteluihin.
Sijoitukset lohkoissa määräytyvät seuraavien turnausjärjestäjän asettamien sääntöjen mukaisesti:
Sijoitusotteluissa pelien päättyessä tasan varsinaisen peliajan jälkeen, jatketaan välittömästi voittolaukauskilpailulla. Kenttäpelaajat laukovat valmentajan ilmoittamassa järjestyksessä, kunnes ero syntyy. Aluksi kuitenkin molemmista joukkueista 3 pelaajaa, sen jälkeen tarvittaessa yksi kerrallaan siten, ettei sama pelaaja lauo toista kertaa, ellei kaikki pelaajat ole jo laukoneet kerran. Aloittavan joukkueen ja laukomissuunnan arpoo tuomari. Peliajan päättyessä rangaistusaitiossa oleva pelaaja ei saa osallistua voittolaukauskilpailuun.
Jos osallistuvia joukkueita on vähemmän kuin 8, laaditaan otteluohjelma sopivalla tavalla osallistujamäärä huomioiden.
Järjestävällä seuralla on oikeus muuttaa aikatauluja ja ottelujärjestystä tilanteiden niin vaatiessa.
PELIPAIDAN VÄRI
Otteluohjelmaan merkitty kotijoukkue pelaa tummissa pelipaidoissa ja vierasjoukkueeksi merkitty joukkue vaaleissa pelipaidoissa. Mikäli joukkueella ei ole käytössään kuin yksi paitasarja, sopii joukkue hyvissä ajoin ennen otteluita vastustajan kanssa käytettävistä paitaväreistä.
OTTELUAIKA
Otteluaika turnauksessa on 2 x 15 min ja kokonaisaika 45 min.
Erien välissä puolia ei vaihdeta. Erätauon pituus on 2 minuuttia.
Joukkueiden tulee olla valmiina 5 minuuttia ennen ottelun alkua.
Peliaika lähtee käyntiin otteluohjelmassa ilmoitettuna aikana. Joukkue, joka ei ole valmiina aloittamaan peliä otteluohjelmassa ilmoitettuna aikana, tuomitaan hävinneeksi.
Aikalisä ei ole käytössä turnauksessa.
Pelaajan nimen tai pelinumeron puuttuminen pöytäkirjasta ei oikeuta vastapuolta vastalauseeseen.
JOUKKUEET
Joukkueet toimittavat pelaajaluettelonsa ennakkoon, erikseen ilmoitettuun päivämäärään mennessä. Jokaisen joukkueen tulee saapuessaan turnaukseen ilmoittautua turnaustoimistossa. Ilmoittautumisen yhteydessä joukkueenjohtajan tulee vahvistaa aikaisemmin ilmoitettu joukkueen kokoonpano sekä ilmoittaa mahdolliset muutokset viimeistään 60 min ennen ensimmäistä ottelua.
Joukkueissa saa olla ns. yli-ikäisiä pelaajia SJL:n kilpailusääntöjen määräysten mukaisesti. Poikkeuksen näistä säännöistä muodostaa Haaparannan joukkue, joka poikkeusluvalla saa ottaa yli-ikäisiä pelaajia mukaan turnaukseen. Asiasta on etukäteen sovittu heidän kanssaan ja joukkueen päävalmentaja ja joukkueenjohtaja vastaavat siitä, että yli-ikäiset pelaajat ovat pelitaidollisesti U12 ikäluokan pelaajia vastaavia eivätkä pyri hakemaan etua kilpailussa käyttämällä yli-ikäisiä pelaajia.
Pelaajan saamat kaksi käytösrangaistusta (KR 10´tai PR 20´) aiheuttavat automaattisesti yhden ottelun pelikiellon. Pelaajan saama ottelurangaistus (OR 25´) johtaa pelikieltoon, joka on voimassa turnauksen loppuun asti. Pelaaja on pelikiellossa, kunnes päätösvaltainen SJL:n edustaja on käsitellyt tapahtuman.
VAKUUTUKSET
Järjestäjät eivät ole vakuuttaneet pelaajia eivätkä vastaa pelaajille mahdollisesti sattuvista tapaturmista tai loukkaantumisista. Kaikkien turnaukseen osallistuvien suomalaisten pelaajien ja toimihenkilöiden tulee olla vakuutettuja SJL:n sääntöjen mukaisesti. Ulkomaalaisten joukkueiden pelaajilla tulee olla voimassa oleva tapaturmavakuutus, joka kattaa myös ulkomailla pelattuja pelejä. Turnausjärjestäjän puolelta turnauksessa on paikalla ensiaputaitoinen henkilö koko turnauksen ajan. Järjestäjä ei vastaa turnauksen aikana mahdollisesti sattuvista varkaustapauksista.
EROTUOMARIT
Otteluiden tuomareina toimivat Kokkolan jääkiekkoerotuomarikerhon nimeämät tuomarit. Rangaistuksissa noudatetaan SJL:n kilpailusääntöjä.
PALKINNOT
Turnauksessa kolme parasta joukkuetta palkitaan pokaaleilla. Jokaisen joukkueen pelaajille jaetaan mitalit turnaukseen osallistumisesta. Joka pelissä palkitaan molemmista joukkueista tsempparipelaaja.
PROTESTIT
Mahdolliset turnauksen vastalauseet käsittelee turnauksen jury, jonka päätös on lopullinen. Jury ei perustele päätöstään, eikä siitä voi valittaa. Vastalausemaksu on 200 euroa, joka palautetaan, jos vastalause hyväksytään. Ottelutapahtumia koskeva vastalause on tehtävä 20 minuutin kuluessa ottelun päättymisestä. Vastalauseen allekirjoittaa joukkueenjohtaja. Juryyn kuuluu tuomarin edustaja, järjestävän seuran turnauspäällikkö ja osallistuvien joukkueiden joukkueenjohtajat. Mikäli turnauspäällikkö toimii osallisen joukkueen joukkueenjohtajana, nimittää hän juryyn toisen toimihenkilön joukkueestaan. Äänestystilanteessa ottelun erotuomarin ääni on ratkaiseva.