Turnaussäännöt EPS 10 Turnaus 30.12.2017
Turnauksessa noudatetaan SJL:n voimassa olevia kilpailu- ja pelisääntöjä, juniorisääntöjä ja alueen erikoissääntöjä yhdessä jäljempänä esitettyjen turnaussääntöjen kanssa. Ottelut pelataan 4 vastaan 4 kenttäpelaajaa, pitkittäisellä kentällä (kaukalo jaettu punaviivan kohdalla kahtia) sinisellä kiekolla ja normaalein maalein.
Pelipaikka ja aika
Turnauksen järjestää EPS 10 - joukkue. Turnauksen kaikki ottelut pelataan 30.12.2017 Espoonlahden harjoitushallissa. Osa pukukopeista sijaitsee viereisessä Forum -hallissa, joten kaikilla pelaajilla tulee olla teräsuojat mukana.
Ottelujärjestys
Turnausjoukkueet jaetaan kahteen kuuden joukkueen lohkoon. Joukkueet pelaavat lohkossaan yksinkertaisen sarjan. Sijoitusotteluita ei pelata. Kotijoukkue mainitaan ottelukaaviossa ensimmäisenä. Kotijoukkueeksi merkitty joukkue pelaa tummilla pelipaidoilla ja maalivahti sijoittuu keskialueen maalille.
Peliaika
Kokonaispeliaika on 24 minuuttia suoraa aikaa, eli kello käy koko ajan. Vaihtojen pituus on 120 sekuntia. Viirinvaihdot tapahtuvat jokaisen pelin jälkeen jäällä.
Joukkueen on saavuttava vaihtoaitioon pelivarusteissa 5 minuuttia ennen pelin alkamisaikaa. Joukkue, joka ei ole ajoissa paikalla, tuomitaan hävinneeksi 5-0.
Aloituskiekko pudotetaan molemmilla kentillä yhtä aikaa. Tämän jälkeiset aloitukset tehdään heti, kun ko. kentän joukkueet valmiit.
Joukkueen tulee hoitaa vaihdot mahdollisimman ripeästi. Tuomareita on ohjeistettu pyrkimään siihen, että tehokasta peliaikaa olisi mahdollisimman paljon. Tämä tarkoittaa mm. sitä että aloituksessa ei aseteta kaikkia pelaajia täsmälleen oikeille pelipaikoille, siirtynyt maali tai laita palautetaan paikoilleen peliä katkaisematta ja maalivahdin suljettua kiekon tai maalin jälkeen aloitus suoritetaan ripeästi.
Järjestäjillä on oikeus tarvittaessa muuttaa ottelun ajankohtaa. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan joukkueille riittävän ajoissa.
Rangaistukset
Otteluissa ei jaeta rangaistuksia. Rikkeen tapahtuessa tuomari katkaisee pelin ja huomauttaa rikkojaa. Rikkeiden toistuessa tai rikkeen ollessa vakava tuomarilla on mahdollisuus poistaa pelaaja kentältä ko. vaihdon ajaksi. Poistetun pelaajan tilalle laitetaan toinen pelaaja. Mikäli rikkeet ovat toistuvia tai erityisen vakavia, tuomarilla on oikeus sulkea pelaaja koko loppupelin ajaksi pois.
Pelaajamäärä ja ottelun tuomarit
Pelaajien enimmäismäärää ei ole rajoitettu. Tuomareina pelissä toimii järjestävän joukkueen toimihenkilöitä.
Peluuttaminen ja muut pelaamiseen liittyvät säännöt
Turnaus kuuluu kaikille joukkueen pelaajille. Vastuu pelaajien tasapuolisesta peluuttamisesta jää joukkueiden ohjaajille sekä ottelun tuomareille. Kaikkia joukkueessa mukana olevia pelaajia on peluutettava tasapuolisesti ja tasaisin vuoroin. Tasapuolista peluuttamista on noudatettava joukkueen pelaajamäärästä riippumatta eli riippumatta siitä, onko peliryhmässä enemmän tai vähemmän kuin 9 pelaajaa. Ottelun tuomarin tulee itse huomattuaan tai saatuaan ilmoituksen, huomauttaa rikkeen tehnyttä joukkuetta ja pyytää korjaamaan tilanne välittömästi esimerkiksi vaihtamalla kentällä olevia pelaajia.
Joukkueiden toimihenkilöiden toivotaan noudattavan pelaajien ohjaamisessa asiallista käytöstä ja hyviä tapoja. Tuomarit huomauttavat joukkueiden toimihenkilöitä tarvittaessa epäasiallisesta käytöksestä.
Toimihenkilön, jota tuomari joutuu toistuvasti huomauttamaan epäasiallisesta käytöksestä, tulee tuomarin pyynnöstä siirtyä loppupelin ajaksi hallin ulkopuolelle. Turnauksen aikana vaihtoaitioissa ja kaukaloiden läheisyydessä saa järjestäjän lisäksi liikkua vain peliryhmien välttämätön toimihenkilöstö. Yleisön tulee seurata otteluita katsomosta.
Jury
Juryyn kuuluu yksi edustaja (joukkueenjohtaja) jokaisesta turnaukseen osallistuvasta seurasta. Jos oma joukkue on juryn käsittelyn alaisena, on ko. joukkueenjohtaja jäävi osallistumaan juryn toimintaan.
Palkinnot
Kaikille pelaajille jaetaan turnausmitalit. Joukkue valitsee itse yhden turnaustsempparin, joka palkitaan mitalien jaon yhteydessä. Turnaustsemppari tulee ilmoittaa toimitsijoille viimeistään 10 min. ennen viimeisen pelin päättymistä. Viirinvaihdot tapahtuvat jokaisen pelin jälkeen jäällä, ja ne jaetaan peliryhmän sisällä oman harkinnan mukaan.
Vastalauseet
Vastalauseen voi tehdä vastaava joukkueenjohtaja. Mahdolliset vastalauseet on laadittava kirjallisesti ja osoitettava turnauksen jurylle puolen tunnin sisällä ottelun päättymisestä tai ajankohdasta jolloin rikkeen katsotaan tapahtuneen.
Vastalausemaksu on 50 €, joka palautetaan, mikäli vastalause hyväksytään.
Vastuut
Turnauksen järjestäjät eivät vastaa osallistuvien joukkueiden mahdollisista tapaturmista tai muista vahingoista. Jokaisella pelaajalla, valmentajalla ja muulla joukkueen toimintaan aktiivisesti osallistuvalla henkilöllä tulee olla voimassaoleva lisenssi ja vakuutus.
Muuta
EPS 10 - pelaajat ovat sitoutuneet pelisääntöihin, joihin kuuluu mm. kohtelias käytös ja toisten kunnioittaminen. Edellytämme tätä osallistuvilta joukkueilta sekä joukkueiden kannattajilta. Turnauksen johtajalla on oikeus varoituksen jälkeen tarvittaessa poistaa turnausalueelta epäasiallisesti toimiva joukkueen jäsen tai kannattaja.