Powered by GameResultsOnline.com tournament management

Sportia Matti -turnaus

3.1.2016 Lempäälän jäähalli | Suomi

Säännöt

Säännöt

Sportia Matti –turnaussäännöt 3.1.2016

Joukkueet

Turnaus on tarkoitettu D2 AA ja AAA sarjatasolla pelaaville joukkueille.

Pelitapa

Turnauksessa pelataan alkusarja periaatteella kaikki vastaan kaikki, jonka lisäksi AAA-sarjassa pelataan sijoitusottelut sijoista 1-2 ja 3-4 eli jokaiselle joukkueelle tulee 4 peliä. Otteluiden peliaika on 2x15minuuttia, ottelun kokonaisaika on kuitenkin enintään 45 minuuttia. Sijoitusotteluiden peliaika on 2x15minuuttia, kuitenkin enintään 45min. Jos ottelu päättyy tasatilanteeseen, ottelun voittaja ratkaistaan voittomaalikilpailulla SJL:n kilpailusääntöjen mukaan.

Mikäli joukkueiden pelipaidat ovat samanväriset, paitaa vaihtaa lähtökohtaisesti se joukkue, jonka nimi on peliohjelmassa mainittu toisena (= vierasjoukkue). Mikäli vierasjoukkueella on vain yhdenlainen pelipaita eikä paidan vaihtaminen ole siksi mahdollista, tällöin kotijoukkue on velvoitettu vaihtamaan pelipaitaa. Paidoista on sovittava hyvässä yhteishengessä niin, että turnauksen kulku ja aikataulussa pysyminen on mahdollisimman joustavaa.

Sijoituksen ja lopputuloksen määräytyminen

Alkusarjan otteluissa ottelun voittaja saa kaksi pistettä. Tasapeliin päättyneissä otteluissa molemmat joukkueet saavat yhden pisteen ja häviöstä saa nolla pistettä. Jos kaksi tai useampi joukkue päätyy tasapisteisiin, ratkaistaan sijoitukset kummassakin sarjassa seuraavasti:

  • keskinäisten otteluiden pisteet
  • keskinäisten otteluiden maaliero
  • keskinäisten otteluiden tehdyt maalit
  • sarjan otteluiden maaliero
  • sarjan otteluiden tehdyt maalit
  • arpa


AA-sarjassa alkusarja määrää lopullisen sijoituksen.
AAA-sarjassa sijoitusottelut määräävät lopullisen sijoituksen. Mikäli sijoitusottelu päättyy tasapeliin, ottelun voittaja ratkaistaan voittomaalikilpailulla.  Voittomaalikilpailu aloitetaan kolmella (3) pelaajalla kummastakin joukkueesta. Pelaajat ampuvat vuorotellen. Pelaajia ei tarvitse nimetä etukäteen. Vierasjoukkue aloittaa voittomaalikilpailun. Jos tulos kolmen pelaajaparin jälkeen on tasan, jatketaan "kerrasta poikki" -periaatteella pari kerrallaan. Ensimmäisenä ampuu kotijoukkue. Pelaaja ei saa ampua toista laukausta ennen kuin joukkueen kaikki kenttäpelaajat ovat suorittaneet yhden laukauksen. Ottelu ratkeaa kun toisen joukkueen pelaaja onnistuu maalinteossa ja parinsa ei.

Säännöt

Turnauksessa noudatetaan SJL:n pelisääntöjä sekä Hämeen alueellisia sääntöjä seuraavin poikkeuksin:

  • Peliaika otteluissa on 2 x15 minuuttia tehokasta peliaikaa. Kokonaispeliaika ottelua kohden on korkeintaan 45 minuuttia ja sijoitusotteluissa korkeintaan 45min + tarvittaessa voittomaalikilpailu.
  • Aikalisät eivät ole sallittuja.
  • Joukkue joka ei ole turnausaikataulun mukaisesti valmis aloittamaan ottelua, tuomitaan hävinneeksi 5 – 0.
  • Maalin tuulettaminen jäällä on sallittu vain maalin tehneelle kentälliselle.
  • Epäasiallisesta käytöksestä tuomareilla on oikeus poistaa henkilö turnauksesta
  • Pelaajan nimen tai numeron puuttuminen pöytäkirjasta ei oikeuta vastapuolta vastalauseeseen.
  • Pelaaja voi edustaa vain yhtä joukkuetta turnauksen aikana.
  • Joukkueessa saa olla ns. yli-ikäisiä pelaajia SJL:n sääntöjen sekä alueellisten määräysten mukaisesti. Yli-ikäiset pelaajat, joilla on lupa pelata alueellista D2 sarjaa saavat pelata turnauksessa.
  • Ottelupöytäkirjat on tehty joukkueiden antamien pelaajalistojen mukaan ja ne tarkistetaan ennen enimmäistä ottelua. Mikäli kokoonpanoissa on muutoksia, on ne ilmoitettava toimitsija-aitioon 30 minuuttia ennen ottelua.

Rangaistukset

Rangaistusten osalta turnauksessa noudatetaan SJL:n pelisääntöjä. Pelaajan turnauksen aikana saamat kaksi käytösrangaistusta tai ottelussa tuomittu PRK aiheuttavat automaattisesti yhden ottelun pelikiellon. Pelaajan saadessa ottelurangaistuksen hänet suljetaan automaattisesti turnauksesta.

Tuomarit

Turnauksen tuomareina toimivat Tampereen Jääkiekkoerotuomarit. 

Tapaturmat

Jokaisella pelaajalla tulee olla voimassaoleva vakuutus. Turnauksen järjestäjä ei vastaa osallistuville pelaajille tai toimihenkilöille mahdollisesti sattuvista tapaturmista. Turnauksessa on kuitenkin paikalla ensiaputaitoinen henkilö.

Muutokset

Turnauksen järjestäjällä on oikeus tehdä muutoksia turnausaikatauluun ja ottelujärjestykseen, mikäli pakottavat syyt niin vaativat.

Palkinnot

Turnauksessa palkitaan kolme parasta joukkuetta kummassakin sarjassa, kunkin joukkueen turnauksen kaksi parasta pelaajaa sekä jokaisesta ottelusta kummankin joukkueen ”tsempparipelaaja”.

Vastalauseet ja epäselvyydet

Turnauksen vastalauseet käsittelee turnauksen jury, johon kuuluu kaksi järjestäjän edustajaa sekä yksi edustaja molemmista osallisista joukkueista. Juryn päätös on lopullinen. Vastalausemaksu on 100 euroa, joka palautetaan jos vastalause hyväksytään. Vastalause on jätettävä kirjallisena 10 min kuluessa ottelun päättymisestä. Vastalauseen allekirjoittaa joukkueenjohtaja.

Jyryn valta ei koske pelkästään kaukalossa tapahtuvaa toimintaa, vaan sillä on oikeus puuttua myös koko turnauksen ajan turnausalueella sekä sen välittömässä läheisyydessä tapahtuviin rikkeisiin ja väärinkäytöksiin, mikäli henkilö on joukkueeseen nimetty pelaaja, toimihenkilö tai katsoja.

Järjestäjän edustajat turnauksen juryssa: Jari Jokirinne & Sami Lehmus

 

GameResultsOnline.com
servicedesk@gameresultsonline.com
+358 44 7599 554
© 2024 GameResultsOnline.com