Powered by GameResultsOnline.com tournament management

Eagles Cup U15 2018

11.8. - 12.8.2018 Vaasan jäähalli | Suomi

Tervetuloa

Turnauspäällikön tervehdys

Kauden aloittava Eagles Cup on ensimmäistä kertaa meidän ikäluokkamme organisoima. Aiemmin Eagles Cup on niittänyt mainetta 03-ikäluokan turnauksena ja he ovat tehneet mahtavan työn kehittäessään ja parantaessaan turnausmallia ja meillä onkin ilo saada jatkaa heidän työtään.  

Vaasan jäähallissa on todella hyvät mahdollisuudet juniorikiekkoturnauksen järjestämiseen, sillä harvassa hallissa on mahdollisuus pelata neljällä jäällä samaan aikaan. Turnaus pelataan kahdella sarjatasolla, AA ja AAA, joten käytännön syistä pelit pelataan kahdella jäällä. Kahden päivän aikana pelataan yhteensä 25 peliä, joka ei tietenkään onnistuisi ilman sitoutunutta talkooporukkaa ja siitä pelaajien vanhemmille suuret kiitokset. Lisäksi kiitän meitä sponsoroineita yrityksiä taloudellisesta ja materiaalisesta tuesta sekä jäähallin henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä.

Turnaukseen osallistuvat pelaajat ovat nyt C2- junioreita, ja kilpailullisuus kasvattaa roolia joukkueiden asenteissa. Toivon kuitenkin vielä, että turnauksessa haetaan ja nähdään myös niitä yksilöiden kehityksen kannalta tärkeitä hetkiä, olivatpa ne joko onnistumisia tai epäonnistumisia. Kukaan ei jalostu hyväksi kiekkoilijaksi ilman toistoja, ja sen tietää jokainen. Ja toistoihin kuuluu myös epäonnistuminen, kunnes jossain vaiheessa asiat ns. klikkaa kohdalleen. Turnauspäällikkönä toivon, että jokainen pelaaja saa omakseen kannustavaa ja positiivista ohjausta niin voittojen kuin tappioiden hetkillä. 

Haluan toivottaa kaikki teidät tervetulleeksi EAGLES CUP U15 turnaukseen Vaasan Jäähallille, viikonlopun aikana tulemme varmasti näkemään hienoja kiekkohetkiä juniorikiekkoilun parissa. Viihtyisää turnausta!

 

Kiekkoterveisin

Pekka Österberg

Turnauspäällikkö

GameResultsOnline.com
servicedesk@gameresultsonline.com
+358 44 7599 554
© 2024 GameResultsOnline.com