Powered by GameResultsOnline.com tournament management

Pirkkatori-turnaus

28.3.2015 Tahkonkatu 1, 24100 Salo | Suomi

Turnaussäännöt

KIEKKOHAIT F1 (-05) TURNAUSSÄÄNNÖT 28.3.2015
Joukkueet
Turnaus on tarkoitettu -05 syntyneille tai sitä nuoremmille pelaajille. Turnaukseen osallistuu 8 joukkuetta jaettuna kahteen sarjatasoon, AA ja AAA. Kummassakin sarjassa on neljä joukkuetta. 
Ottelut pelataan kahdessa vierekkäisessä jäähallissa, SSO-hallissa (AA) sekä Salon jäähallissa (AAA).


Pelitapa
Kummankin sarjan alkulohkossa jokainen joukkue pelaa jokaista vastaan , eli jokaiselle joukkueelle tulee alkusarjassa kolme ottelua.

Lohkon ensimmäiseksi sijoittunut kohtaa välierässä lohkon neljänneksi sijoittuneen. Lohkon kakkonen ja kolmonen pelaavat toisessa välierässä.

Mikäli sijoitusotteluissa tilanne on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, ottelun voitto ratkaistaan rangaistuslaukauskilpailulla. Kummastakin joukkueesta nimetään kolme vetäjää. Mikäli kolmen kierroksen jälkeen tilanne on tasan, jatketaan rangaistuslaukauskilpailua kerrasta poikki periaatteella. Sama pelaaja saa suorittaa rangaistuslaukauksen uudelleen vasta, kun kaikki kokoonpanoon nimetyt kenttäpelaajat ovat vuorollaan rangaistuslaukauksen suorittaneet.

Joukkueita pyydetään ottamaan mukaansa kahdet eriväriset pelipaidat mikäli mahdollista. Mikäli joukkueiden pelipaidat ovat samanvärisiä eikä toisia paitoja kummallakaan joukkueella ole, käyttää vierasjoukkue keltaisia liivejä pelipaidan päällä.

 

Sijoituksen määräytyminen
Otteluissa voittaja saa kaksi pistettä. Tasapeliin päättyneissä otteluissa molemmat joukkueet saavat yhden pisteen. Jos joukkueet ovat kaikkien pelattujen pelien jälkeen tasapisteissä, ratkaistaan sijoitukset seuraavasti:
• Keskinäisen ottelun pisteet
• Kaikkien ottelujen maaliero
• Kaikissa otteluissa tehdyt maalit
• Arpa

 

Säännöt
Turnauksessa noudatetaan SJL:n E-juniorisääntöjä muutamin poikkeuksin:
• Peliaika otteluissa on 2x 15 minuuttia tehokasta peli-aikaa, kokonaisajan ollessa kuitenkin enintään 45 minuuttia.
• Aikalisä ei ole sallittu.
• Joukkueen on kokoonnuttava ja oltava valmiina 5 minuuttia ennen oman ottelun alkamista.
• Joukkue joka ei ole turnausaikataulun mukaisesti valmis aloittamaan ottelua, tuomitaan hävinneeksi 5 – 0.
• Jokaisessa ottelussa yksi tuomari Salon Jääkiekkoerotuomareista.
•  Mikäli pelaajalle tuomitaan pelissä ottelurangaistus, hän on pelikiellossa vähintään seuraavan pelin. Turnauksen jury käsittelee asian tapauskohtaisesti Salon Jääkiekkoerotuomarien edustajan johdolla.


Tapaturmat
Jokaisella pelaajalla tulee olla voimassaoleva vakuutus. Turnauksen järjestäjä ei vastaa osallistuville pelaajille tai toimihenkilöille mahdollisesti sattuvista tapaturmista. Turnauksessa on kuitenkin paikalla ensiaputaitoinen henkilö.


Viirien vaihto
Kapteenit vaihtavat viirit tms pelin jälkeisessä kättelyssä.


Muutokset
Turnauksen järjestäjällä on oikeus tehdä muutoksia turnausaikatauluun ja ottelujärjestykseen, mikäli pakottavat syyt niin vaativat.


Palkinnot
Turnauksessa palkitaan kolme parhaiten sijoittunutta joukkuetta pokaaleilla. Jokainen turnaukseen osallistuva pelaaja palkitaan mitalilla. Jokaisesta joukkueesta palkitaan viimeisen ottelun jälkeen tsempparipelaaja.


Vastalauseet ja epäselvyydet
Mikäli turnauksessa ilmenee epäselvyyksiä tai vastalauseita, ne  käsittelee turnauksen jury, johon kuuluu turnauspäällikkö, kilpailupäällikkö sekä Salon Jääkiekkoerotuomarikerhon edustaja. Juryn päätös on lopullinen.
Jyryn valta ei koske pelkästään kaukalossa tapahtuvaa toimintaa, vaan sillä on oikeus puuttua myös koko turnauksen ajan muuallakin tapahtuviin rikkeisiin ja väärinkäytöksiin, mikäli henkilö on joukkueeseen nimetty pelaaja, toimihenkilö tai katsoja.


Turnausvastaavat ja kilpailutoimisto
Turnauspäällikkö Jukka Soini 
Kilpailupäällikkö Toni Elo
Edellä mainitut henkilöt ovat tavattavissa kilpailutoimistossa joka sijaitsee Salon jäähallin puolella.

GameResultsOnline.com
servicedesk@gameresultsonline.com
+358 44 7599 554
© 2024 GameResultsOnline.com