Powered by GameResultsOnline.com tournament management

E2 - Sher-wood -turnaus

4.1.2015 Raisio | Suomi

Turnaussäännöt

4.1.2015 Sher-Wood - turnaus, Raisio

Turnauksessa pelataan kahta tasosarjaa (AA ja AAA). Turnauksessa noudatetaan Jääkiekkoliiton E2 -ikäluokan sääntöjä (kts. Suomen Jääkiekkoliiton kilpailusäännöt).

Turnauksen tasosarjoissa pelataan seuraavasti:

AAA – Neljä joukkuetta

Pelataan yksinkertainen sarja, jonka päätteeksi sarjan ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet joukkueet pelaavat loppuottelussa ja kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet joukkueet pelaavat pronssiottelussa.

AA – Viisi joukkuetta

Pelataan yksinkertainen sarja. Turnauksen paremmuus ratkeaa suoraan sarjataulukon perusteella.

Pöytäkirjat

Joukkueet syöttävät pelaajatiedot ennakkoon Gameresultsonline.com – turnaussivustoille.  Joukkueenjohtajat ovat velvollisia huolehtimaan pelikohtaisista kokoonpanoluetteloistaan joko itsenäisesti tai turnausjärjestäjän avustuksella. Seuraavan ottelun pelaajat tulee olla järjestelmässä viimeistään 20 min. ennen ottelun alkua. Aloituskokoonpanoja ei tarvitse etukäteen nimetä. Pöytäkirjakopiot on tulostettavissa turnaussivustoilta tai joukkueenjohtajat voivat noutaa pöytäkirjakopiot turnaustoimistosta.

Turnauksen joukkueissa voivat pelata ne pelaajat, jotka ovat syntyneet v.2004 tai myöhemmin. Myös poikkeusluvalla E2 -ikäluokkaan hyväksytyt ns. Y-pelaajat saavat pelata turnauksessa. Y-pelaajien maksimimäärä joukkueessa on kolme pelaajaa.

Yli-ikäiset pelaajat on merkittävä pelaajatietoihin "Y" -merkinnällä. Yli-ikäisellä pelaajalla ei tarvitse olla muuta tunnistetta. Kapteenisto merkitään ”C” ja ”A” –merkinnöin.

Peliajat ja aikalisä

Otteluaika turnauksessa on 2*15 min. tai kokonaiskestoltaan enintään 45 min. Erätauko 1 min. Pronssiottelujen otteluaika on 2*15 min. tai kokonaiskestoltaan enintään 50 min. Jos varattu kokonaisaika tulee täyteen ennen tehokkaan peliajan täyttymistä, toimitsijat ilmoittavat siitä kuulutuksella pelaaville joukkueille 2 min ennen kokonaisajan päättymistä. Kokonaisaika alkaa peliohjelmaan merkittynä aikana, ellei turnauksen johto muuta ilmoita.

Loppuottelujen otteluaika on 2x 15 min. Kokonaisaikaa ei ole. Joukkueet eivät vaihda erätauolla kenttäpuolia.

Aikalisän käyttö 1 x 30sek. / joukkue on sallittu ainoastaan loppuotteluissa.

Ottelurituaalit

Ennen otteluiden alkua joukkueiden kapteenit ja erotuomari(t) kättelevät toisensa. Kättelyn yhteydessä joukkueiden kapteenit vaihtavat mahdolliset viirinsä. Itse ottelu aloitetaan peliohjelmaan merkittynä ajankohtana.

Joukkueiden tulee suorittaa alkuverryttelynsä kaukalon ulkopuolella. Kun kaukaloon mennään, joukkue ei saa laskea kaukaloon omia kiekkojaan.

Joukkueiden on oltava valmiina seuraavaan otteluunsa viisi minuuttia ennen ilmoitettua ottelun alkamisaikaa. Mikäli joukkue ei ole valmiina paikalla otteluun merkittynä alkamisaikana, tuomitaan joukkue hävinneeksi tuloksella 5-0. Pelin jälkeen pelaajat kättelevät vastustajan pelaajat ja poistuvat jäältä ripeästi.

Rangaistukset

Rangaistusten osalta noudatetaan jääkiekkoliiton kilpailusääntöjä. Pelaajan tai toimihenkilön saadessa ottelurangaistuksen, hänet poistetaan ottelusta ja suljetaan automaattisesti pois lopputurnauksesta.

Turnaustapa, pistejärjestelmä ja paremmuuden ratkaiseminen tasatilanteessa

Joukkueet pelaavat turnauksessa yksinkertaisen sarjan ja pronssi- tai loppuottelun. Jokaiselle joukkueelle tulee siis neljä ottelua.

Ottelujen sarjapisteet jaetaan seuraavasti:

- voitosta 2 pistettä

- tasatuloksesta 1 piste

- häviöstä 0 pistettä

Joukkueiden pisteiden ollessa tasan ratkaisee sijoituksen lohkon sarjataulukossa:

1. Keskinäinen ottelu

2. Maaliero

3. Tehtyjen maalien määrä

4. Päästetyt maalit

5. Arpa 

 

Pronssi- ja loppuottelujen ratkaisu

Finaalin päättyessä tasapeliin, voittaja ratkaistaan voittomaalikilpailulla. Kaikki laukaukset ammutaan samaan päätyyn.

Jäänajoa ei suoriteta ennen voittomaalikilpailua.

Erotuomari päättää kumpaan päätyyn kilpailu suoritetaan.

Voittomaalikilpailu aloitetaan kolmella (3) pelaajalla kummastakin joukkueesta. Pelaajat ampuvat vuorotellen. Pelaajia ei tarvitse nimetä etukäteen. Voittomaalikilpailuun voivat osallistua kaikki pelaajat, jotka ovat joukkueen kokoonpanossa pöytäkirjassa.

Vierasjoukkue aloittaa voittomaalikilpailun. Molempien joukkueiden pelaajat ampuvat vuorotellen kunnes ratkaiseva maali on ammuttu. Jäljellä olevia laukauksia ei suoriteta.

Jos tulos kolmen pelaajaparin jälkeen on tasan, jatketaan "kerrasta poikki" - periaatteella pari kerrallaan. Samaa pelaajaa ei saa laittaa suorittamaan laukausta samassa pelissä, ennen kuin kaikki kyseisen joukkueen pelaajat ovat ampuneet.

Huom: Kolmen ensimmäisen laukauksen jälkeen ensimmäisenä ampuu voittomaalikilpailun alussa toisena ampunut joukkue. Ottelu ratkeaa, kun toisen joukkueen pelaaja onnistuu maalinteossa ja parinsa ei.

Pelipaitakäytäntö

Otteluun vierasjoukkueeksi merkitty joukkue on velvollinen vaihtamaan kotijoukkueesta poikkeavan värisen pelipaidan tarvittaessa. Mikäli joukkueella ei ole käytössä kuin yhden värinen pelipaita, sovitaan paidan värit ennen ottelun alkua.

Palkinnot

Parhaat joukkueet palkitaan turnauspokaalein. Lisäksi turnauksessa jaetaan useita ottelu- ja joukkuekohtaisia palkintoja.

Protestit

Turnauksessa ei ole protestin jättömahdollisuutta ja mahdolliset epäselvyydet hoidetaan ensisijaisesti pelaavien joukkueiden ja ottelun tuomareiden kesken.

Oikeus muutoksiin

Turnauksen järjestäjällä on oikeus muuttaa aikatauluja, pelattavaa kokonaisaikaa ja ottelujärjestystä tilanteiden niin vaatiessa.

Vastuut ja vakuutukset

Turnauksen järjestäjät eivät vastaa osallistuvien joukkueiden mahdollisista tapaturmista tai muista vahingoista. Osallistuvien joukkueiden joukkueenjohtajat vastaavat, siitä että kaikilla pelaajilla on voimassa oleva lisenssi ja vakuutus, ja että joukkue noudattaa näitä turnaussääntöjä sekä yleisiä jäähallin järjestyssääntöjä.

Ensiapu

Turnausjärjestäjä vastaa ensiaputaitoisen henkilön paikalla olosta koko turnauksen ajan.

Turnaussäännöt

Turnausjärjestäjä varaa oikeuden muuttaa turnaussääntöjä aikataulullisista syistä. Peleissä noudatetaan aina jääkiekkoliiton sääntöjä.

Luistinten terotus

Turnauksessa on terotuspalvelu. Omien terotuskoneiden käyttö on mahdollista vain niille osoitetuissa paikoissa. Pukuhuoneissa terottamin on kielletty.

GameResultsOnline.com
servicedesk@gameresultsonline.com
+358 44 7599 554
© 2024 GameResultsOnline.com