Powered by GameResultsOnline.com tournament management

Wapputurnaus 2014

3.5. - 4.5.2014 Sipoon jäähalli, Urheilutie 2, Sipoo | Suomi

Turnaussäännöt

Joukkueet ja pelitapa

Turnauksen järjestää Kiekko-Vantaa E1 Punainen-joukkue. Turnauksen kaikki ottelut pelataan 3.5.-4.5.2014 Sipoon jäähallissa. Mukana on yhteensä kahdeksan (8) joukkuetta. Joukkueet pelaavat kahdessa neljän joukkueen lohkossa. Molemmat lohkot pelataan yksinkertaisena sarjana, jonka jälkeen on jatkosarjat lohkojen kolmelle parhaalle. 
Sekä alku- että jatkosarjassa voitosta saa kolme (3) pistettä, tasapelistä yhden (1) ja tappiosta nolla (0). Alkusarjan pisteet siirtyvät jatkosarjaan mukana.

Jatkosarjan voittajat etenevät finaaliin, kakkoset pronssiotteluun ja kolmoset pelaavat sijoista 5-6. Alkulohkon häviäjät pelaavat sijoista 7-8. Joukkueelle tulee pelejä yhteensä 4 tai 6, alkulohkosijoituksesta riippuen.

Pelipaidat

Mikäli joukkueiden pelipaidat ovat samanväriset, paitaa vaihtaa lähtökohtaisesti se joukkue, jonka nimi on peliohjelmassa mainittu toisena (= vierasjoukkue). Mikäli vierasjoukkueella on vain yhdenlainen pelipaita eikä paidan vaihtaminen ole siksi mahdollista, tällöin kotijoukkue on velvoitettu vaihtamaan pelipaitaa jos vaihtoehtoinen pelipaita on sillä olemassa. Joukkueet voivat myös yhteisestä sopimuksesta päätyä siihen ratkaisuun, että paitaa vaihtaakin kotijoukkue.

Sijoituksen määräytyminen

Alkusarjan otteluissa voittaja saa kolme pistettä. Tasapeliin päättyneissä otteluissa molemmat joukkueet saavat yhden pisteen. Jos joukkueet ovat kaikkien pelattujen pelien jälkeen tasapisteissä, ratkaistaan sijoitukset seuraavasti:

  1. keskinäiset ottelut
  2. keskinäisten otteluiden maaliero

  3. keskinäisten otteluiden tehdyt maalit

  4. kaikkien ottelujen maaliereo

  5. kaikissa otteluissa tehdyt maalit

  6. arpa

Välierä ja mitaliottelut pelataan ratkaisuun saakka siten, että peliajan tullessa täyteen ratkaistaan voittaja voittolaukauskilpailulla ensin kolmen laukaisijan osalta ja sen jälkeen kerrasta poikki-menettelyllä. Voittolaukauskilpailun aloittaja arvotaan ja aloittaja vaihtuu kolmen ensimmäisen pelaajan jälkeen, mikäli voittolaukaisukisaa pitää jatkaa. Kukin pelaaja saa laukaista vain kerran, kunnes kaikki pelaajat ovat laukaisseet ensimmäisen kerran. Sen jälkeen on uusi järjestys.

Säännöt

Turnauksessa noudatetaan SJL:n pelisääntöjä sekä etelän alueen E1-juniorisääntöjä seuraavin poikkeuksin:

  • Peliaika otteluissa on 2 x 15 minuuttia tehokasta peliaikaa. Kokonaispeliaika ottelua kohden on korkeintaan 50 minuuttia.
  • Aikalisät eivät ole sallittuja.
  • Joukkue joka ei ole turnausaikataulun mukaisesti valmis aloittamaan ottelua, tuomitaan hävinneeksi 5 – 0.
  • Epäasiallisesta käytöksestä tuomareilla on oikeus poistaa henkilö turnauksesta.
  • Pelaajan nimen tai numeron puuttuminen pöytäkirjasta ei oikeuta vastapuolta vastalauseeseen.
  • Joukkueessa saa olla ns. yli-ikäisiä pelaajia SJL:n juniorisääntöjen sekä alueellisten määräysten mukaisesti korkeintaan 4. Yli-ikäiset pelaajat merkitään pöytäkirjaan "Y"/ ”YY”-tunnuksella.
  • Ottelupöytäkirjat on tehty joukkueiden antamien pelaajalistojen mukaan. Mikäli niissä on muutoksia, on ne tehtävä turnaustoimistossa 30 minuuttia ennen ensimmäistä ottelua.

Rangaistukset

Rangaistusten osalta turnauksessa noudatetaan SJL:n pelisääntöjä. Pelaajan saamat kaksi isoa rangaistusta (käytösrangaistus tai PRK) aiheuttavat automaattisesti yhden ottelun pelikiellon. Pelaajan saadessa ottelurangaistuksen hänet suljetaan automaattisesti turnauksesta.

Tuomarit

Turnauksen tuomareina toimivat Helsingin Jääkiekkoerotuomarit sekä Kiekko-Vantaan juniorituomarit.

Muutokset turnausohjelmaan

Turnauksen järjestäjällä on oikeus tehdä muutoksia turnausaikatauluun ja ottelujärjestykseen, mikäli pakottavat syyt niin vaativat.

Palkinnot

Turnauksessa jaetaan mitalit kolmelle parhaalle joukkueelle sekä pokaali jaetaan turnauksen voittajalle.

Tsempparin valinta

Jokaisesta joukkueesta palkitaan turnaus tsemppari joukkueen viimeisen ottelun jälkeen. Jokaisen ottelun jälkeen vastustaja joukkueen jäsen ilmoittaa ottelun tsempparin turnaustoimistoon toimitettavalla lapulla, näiden perusteella lasketaan jokaisesta joukkueesta eniten tsemppari nimeämisiä saanut pelaaja joka palkitaan.

Vastalauseet ja epäselvyydet

Turnauksen vastalauseet käsittelee turnauksen jury, johon kuuluu Jukka Sinerkari ja Antti Kilpeläinen sekä yksi edustaja molemmista osallisista joukkueista, sekä turnauspäällikkö. Juryn päätös on lopullinen. Vastalausemaksu on 100 euroa, joka palautetaan jos vastalause hyväksytään. Vastalause on jätettävä kirjallisena 10 min kuluessa ottelun päättymisestä. Vastalauseen allekirjoittaa joukkueenjohtaja.

Jyryn valta ei koske pelkästään kaukalossa tapahtuvaa toimintaa, vaan sillä on oikeus puuttua myös koko turnauksen ajan muuallakin tapahtuviin rikkeisiin ja väärinkäytöksiin, mikäli henkilö on joukkueeseen nimetty pelaaja, toimihenkilö tai katsoja.

Turnauspäällikkönä toimii Marko Kortelainen, puhelin +358 40 555 4195.
email: marko.kortelainen@gmail.com

 

GameResultsOnline.com
servicedesk@gameresultsonline.com
+358 44 7599 554
© 2024 GameResultsOnline.com