Powered by GameResultsOnline.com tournament management

Harjun Kiekko 09 syysturnaus

9.9.2018 Lohja | Suomi

Turnaussäännöt

Harjun Kiekko 09 syysturnaus

Turnaukseen osallistuu 16 peliryhmää. Turnauksen peliryhmät jaetaan neljään 4 joukkueen alkulohkoon. Alkulohkoissa on kullekin peliryhmälle 3 ottelua. Jatkopelejä on jokaiselle peliryhmälle 1-2 riippuen sijoituksesta. Alkulohkojen jälkeen lohkoykköset pelaavat välieräottelun, sekä pronssi- tai finaaliottelun. Alkulohkoissa sijoille 2-4 sijoittuneet peliryhmät pelaavat yhden sijoitusottelun.

Peliryhmien tulee huolehtia siitä, että he ovat hyvissä ajoin valmiina ennen oman ottelun alkua. Kunkin joukkueen on oltava pelivalmiina 5 min. ennen ottelun alkamista jäälle johtavalla käytävällä. Edellisen ottelun päättyessä seuraavien peliryhmien tulee siirtyä vaihtoaitioihin odottamaan. Mahdolliset viirit vaihdetaan loppukättelyjen yhteydessä. Turnauksessa noudatetaan SJL:n voimassa olevia kilpailu- ja pelisääntöjä, juniorisääntöjä ja alueen erikoissääntöjä yhdessä jäljempänä esitettyjen turnaussääntöjen kanssa. Kurinpitoon liittyvissä asioissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton ja Eteläisen alueen menettelytapoja ja sääntöjä. Pelialue kattaa punaviivan ja kaukalon päädyn välisen alueen pitkittäin ja kaukalo jaetaan välilaidalla. Turnauksessa käytetään normaalikokoisia maaleja ja mustaa kiekkoa. Maalit sijoitetaan kentän oletettuun keskikohtaan noin 1,5 metrin päähän "päätylaidasta". Ottelut pelataan 4 vs 4 kenttäpelaajalla + maalivahdit. Turnauksen järjestäjä vastaa ajanotosta ja tulosseurannasta.

Ottelun kesto ja virallinen aika

Ottelun kesto on 24 minuuttia siten, että kelloa ei pysäytetä vaihdon ajaksi. Vaihto suoritetaan 2 minuutin välein. Peli käynnistetään pelialueen oletetusta keskipisteestä pelin aluksi sekä aina pelikatkon jälkeen. Ottelun toimitsija ilmoittaa vaihdosta joko summerilla tai kuuluttamalla "vaihto"/"aika", jolloin järjestyksessä seuraavat pelaajat kummastakin joukkueesta vaihtuvat peliin. Maalivahdin sulkiessa kiekko peli käynnistetään puolustavan joukkueen maalin takaa ja hyökkäävä joukkue vetäytyy keskialueelle. Aikalisän käyttö ei ole sallittua. Turnauksen johdolla on perustelluista syistä oikeus muuttaa peliaikaa. Mikäli joukkue ei ole jäällä valmiina aloittamaan peliä otteluohjelman mukaisesti, aloitetaan peli viivästyneen joukkueen 3-0 -tappioasemasta ja peliaika on viereisen kentän jäljellä oleva peliaika.

Sijoittuminen lohkoissa ja turnauksessa

Ottelun voitosta saa kaksi pistettä, tasapelistä yhden pisteen ja tappiosta nolla pistettä. Jos kaksi joukkuetta päätyy lohkossa tasapisteisiin, ratkaistaan näiden keskinäinen järjestys seuraavassa järjestyksessä: maaliero lohkossa, tehdyt maalit lohkossa, keskinäinen ottelu ja arpa. Kolmen tai useamman joukkueen ollessa tasapisteissä sijoitus sarjataulukossa määräytyy seuraavasti: Maaliero lohkossa, tehdyt maalit lohkossa ja arpa. Sijoitusotteluiden jälkeen joukkueiden turnauksen lopullinen sijoitus määräytyy alkulohkoissa samalle sijalle sijoittuneiden kesken ensisijaisesti sijoitusottelun tulosten perusteella ja mahdollisessa tasatilanteessa alkulohkon tulokset mukaan laskettuina. 

Pelipaidat

Perussääntönä on, että kotijoukkue pelaa tummilla ja vierasjoukkue vaaleilla pelipaidoilla. Säännöstä voidaan tarvittaessa poiketa joukkueiden välisellä sopimuksella. Molemmat joukkueet voivat pelata tummilla pelipaidoilla, mikäli pelipaidan värit poikkeavat selvästi toisistaan.

Peluuttaminen ja muut pelaamiseen liittyvät säännöt

Turnaus kuuluu kaikille joukkueen pelaajille. Vastuu pelaajien tasapuolisesta peluuttamisesta on joukkueiden toimihenkilöillä sekä ottelun tuomareilla. Kaikkia joukkueessa mukana olevia pelaajia on peluutettava tasapuolisesti ja tasaisin vuoroin. Tasapuolista peluuttamista on noudatettava joukkueen pelaajamäärästä riippumatta eli riippumatta siitä, onko peliryhmässä enemmän tai vähemmän kuin yhdeksän pelaajaa. Ottelun tuomarin tulee itse huomattuaan tai saatuaan ilmoituksen, huomauttaa rikkeen tehnyttä joukkuetta ja pyytää korjaamaan tilanne välittömästi esimerkiksi vaihtamalla kentällä olevia pelaajia. Joukkueiden toimihenkilöiden toivotaan noudattavan pelaajien ohjaamisessa asiallista käytöstä ja hyviä tapoja. Tuomarit huomauttavat joukkueiden toimihenkilöitä tarvittaessa epäasiallisesta käytöksestä. Toimihenkilön, jota tuomari joutuu toistuvasti huomauttamaan epäasiallisesta käytöksestä, tulee tuomarin pyynnöstä siirtyä loppupelin ajaksi hallin ulkopuolelle. Turnauksen aikana vaihtoaitioissa ja kaukaloiden läheisyydessä saa järjestäjän lisäksi liikkua vain peliryhmien välttämätön toimihenkilöstö. Yleisön tulee seurata otteluita katsomosta.

Turnaus on tarkoitettu 2009 syntyneille pelaajille. Turnaukseen voi osallistua myös 2008 syntyneitä pelaajia jos he eivät tasoltaan tuota joukkueelle merkittävää etua.

Rangaistukset

Kun pelaaja tekee rikkeen, vihelletään peli poikki ja kerrotaan rikkeen tehneelle pelaajalle katkon syy. Kyseinen pelaaja voidaan myös poistaa vaihtoon ja korvata toisella pelaajalla. Pelaaja on jälleen vapaa osallistumaan peliin seuraavassa vaihdossa. Virheiden toistuessa on tuomarilla oikeus poistaa pelaaja ottelusta. Rikkeen jälkeen joukkue johon rike kohdistui, aloittaa pelin oman maalinsa takaa. Turnausjärjestäjä pidättää lisäksi oikeuden kutsua turnauksen jury koolle pelaajan poistamiseksi turnauksesta. Tuomari voi tuomita rangaistuslaukauksen rikotulle joukkueelle mikäli selkeä maalintekotilanne estetään.

Turnaustoimisto ja ottelupöytäkirjat

Kaikissa ongelmissa voi kääntyä turnaustoimiston puoleen. Ottelupöytäkirjoista huolehtii turnauksen järjestäjä. Joukkueenjohtajien on käytävä turnaustoimistossa tarkistamassa ja täydentämässä pelipöytäkirjat hyvissä ajoin ennen ensimmäisten pelin alkua. Jos turnauksen aikana tulee muutoksia joukkueen kokoonpanoon, tästä tulee ilmoittaa turnaustoimistoon viipymättä.

Kesken turnauksen pelaajia voi siirtää peliryhmästä toiseen vain perustellusta syystä. 

Vastuut

Turnauksen järjestäjät eivät vastaa osallistuvien joukkueiden mahdollisista tapaturmista tai muista vahingoista. Osallistuvien joukkueiden joukkueenjohtajat vastaavat siitä, että kaikilla pelaajilla on voimassa oleva lisenssi ja vakuutukset.

Vastalauseet ja turnauksen jury

Turnauksen juryn jäsenet ovat turnauspäällikkö Ville Henttonen, turnausvastaavat xxx ja xxx, ottelun tuomari sekä osallisena olevien joukkueiden joukkueenjohtajat. Turnauksen mahdolliset vastalauseet käsittelee turnauksen jury, jonka päätös on lopullinen, eikä siitä voi valittaa. Puheenjohtajana toimii järjestävän seuran edustaja. Jury kutsutaan koolle vain tarvittaessa, ottelun tuomarin tai turnaukseen osallistuvan joukkueen joukkueenjohtajan pyynnöstä. Juryn tulee ratkaista kaikki käsittelyyn tulevat asiat viivyttelemättä, mutta kuitenkin kaikissa tapauksissa turnauksen aikana.

Vastalausemaksu on 100€, joka palautetaan, jos vastalause hyväksytään. Vastalause on ilmoitettava kirjallisena 10 minuutin kuluessa ottelun päättymisestä. Turnauksen luonteen johdosta toivotaan korkeahkoa kynnystä vastalauseiden tekemiseen. Toivomme, että joukkueiden ohjaajat tutustuvat sääntöihin etukäteen, jotta turhat protestit ja epäselvyydet vältettäisiin. Turnauksen järjestäjä kehottaa joukkueiden ohjaajia mieluummin huomauttamaan mahdollisista virheistä välittömästi, jolloin rikkeet voidaan korjata ilman protesteja.

Turnaussijoitukset ja palkitseminen

Turnauksen kolme parasta joukkuetta palkitaan pokaalille ja sijoitusmitaleilla. Viimeisen ottelun jälkeen jokainen sijoille 4-16 sijoittuneen joukkueen pelaajat palkitaan mitalilla sekä jokaisesta peliryhmästä palkitaan lisäksi turnauksen tsemppari. Joukkueiden on ilmoitettava turnaustoimistoon omien peliryhmien turnaustsemppari -palkinnon saajat hyvissä ajoin ennen peliryhmien viimeistä ottelua.

Tuomarit ja toimitsijat

Tuomareina ja toimitsijoina toimivat turnauksen järjestäjän nimeämät henkilöt.

Joukkueiden ilmoittautuminen

Turnausaamuna joukkueenjohtajat ilmoittautuvat viimeistään 30min. ennen ensimmäistä peliä turnaustoimistoon. Samalla ilmoitetaan joukkueen vahvuus ja mahdolliset muutokset ennakkoon ilmoitettuihin kokoonpanoihin.

GameResultsOnline.com
servicedesk@gameresultsonline.com
+358 44 7599 554
© 2024 GameResultsOnline.com