Powered by GameResultsOnline.com tournament management

Kevät turnaus 2019

6.4.2019 Forssan jäähalli | Suomi

Turnaussäännöt

 

Turnaukseen osallistuu 10 joukkuetta. Turnauksen peliryhmät jaetaan kahteen 5 joukkueen alkulohkoon. Joukkueiden/peliryhmien tulee huolehtia siitä, että he ovat hyvissä ajoin valmiina ennen oman ottelun alkua. Kunkin peliryhmän on oltava pelivalmiina 5 min. ennen ottelun alkamista. Edellisen ottelun päättyessä seuraavat peliryhmät saapuvat jäälle. Mahdolliset viirit vaihdetaan loppukättelyjen yhteydessä. Turnauksessa noudatetaan SJL:n voimassa olevia kilpailu- ja pelisääntöjä, juniorisääntöjä ja alueen erikoissääntöjä yhdessä jäljempänä esitettyjen turnaussääntöjen kanssa. Kurinpitoon liittyvissä asioissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton ja länsirannikon alueen menettelytapoja ja sääntöjä. Pelialue kattaa punaviivan ja kaukalon päädyn välisen alueen pitkittäin ja kaukalo jaetaan välilaidalla. Turnauksessa käytetään normaalikokoisia maaleja. Otteluissa käytetään mustaa pelikiekkoa. Maalit sijoitetaan kentän oletettuun keskikohtaan noin 1,5 metrin päähän "päätylaidasta". Ottelut pelataan 4 vastaan 4 kenttäpelaajalla + maalivahdit. Turnauksen järjestäjä vastaa ajanotosta ja tulosseurannasta.

 

Ottelun kesto ja virallinen aika

Ottelun kesto on 26 minuuttia siten, että kelloa ei pysäytetä vaihdon ajaksi. Vaihto suoritetaan 2 minuutin välein.  Aikalisän käyttö ei ole sallittua. Turnauksen johdolla on perustelluista syistä oikeus muuttaa peliaikaa. Mikäli joukkue ei ole jäällä valmiina aloittamaan peliä otteluohjelman mukaisesti, aloitetaan peli viivästyneen joukkueen 5-0 tappioasemasta.

Sijoittuminen lohkoissa ja jatkopelit

Ottelun voitosta saa kaksi pistettä, tasapelistä yhden pisteen ja tappiosta nolla pistettä. Jos kaksi joukkuetta päätyy lohkossa tasapisteisiin, ratkaistaan näiden keskinäinen järjestys seuraavassa järjestyksessä: Keskinäinen ottelu, maaliero lohkossa, tehdyt maalit lohkossa ja arpa. Kolmen tai useamman joukkueen ollessa tasapisteissä sijoitus sarjataulukossa määräytyy seuraavasti: Maaliero lohkossa, tehdyt maalit lohkossa ja arpa.

Alkulohkojen jälkeen kaikki peliryhmät pelaavat jatkopelit ottelukaavion mukaan. 

Mikäli jatkolohkon ottelu on varsinaisen 26 minuutin peliajan jälkeen tasan, vedetään rangaistuslaukauksia kolmella parilla. Jos peli on näiden jälkeen edelleen tasan, jatketaan yksi pari kerrallaan ratkaisuun asti. Sama pelaaja ei saa suorittaa toista rangistuslaukausta, ennenkuin peliryhmän muut pelaajat ovat vetäneet poislukien maalivahti.

 

Rangaistukset

Rangaistuksissa noudatetaan Leijonaliigan sääntöjä. Kun pelaaja tekee rikkeen, vihelletään peli poikki ja kerrotaan rikkeen tehneelle pelaajalle katkon syy. Kyseinen pelaaja myös poistetaan vaihtoon ja vaihdosta kentälle tulee korvaava pelaaja. Pelaaja on jälleen vapaa osallistumaan peliin seuraavassa vaihdossa. Virheiden toistuessa on tuomarilla oikeus poistaa pelaaja ottelusta. Turnausjärjestäjä pidättää lisäksi oikeuden kutsua turnauksen jury koolle pelaajan poistamiseksi turnauksesta.

Käytössä mukaillut Leijonaliigan säännöt.  Täsmennykset sääntöihin alla.

Pelin (ja erän aloitus): Peli (ja erä) aloitetaan oletetulta keskipisteeltä, kun maalivahdit ja kaikki kenttäpelaajat ovat valmiina.

Vaihtotilanteet: Kiekko tiputetaan oletetulle keskipisteelle heti, kun ensimmäiset kenttäpelaajat valmiina aloittamaan molemmista joukkueista ja maalivahdit ovat paikallaan.

Maalivahti sulkee kiekon: Maalivahdin sulkiessa kiekon, peli käynnistetään maalin takaa pelinohjaajan luvalla. Pelinohjaaja huolehtii, että vastustaja on peruuttanut riittävän kauas puolustavan joukkueen maalilta.

Maalin jälkeen:  Maalin jälkeen pelinohjaaja käy ilmoittamassa toimitsijalle maalintekijän pelinumeron. Maalin jälkeen peli aloitetaan oletetusta keskipisteestä ja varmistetaan, että kaikki kenttäpelaajat ja molemmat maalivahdit ovat valmiina.

 

Normaalikokoiset maalit

Pelaamme 4 vs 4

Ottelun kesto 26min

Tasapuolinen peluuttaminen

 

Turnaussijoitukset ja palkitseminen

Kaikki turnauspelaajat saavat turnausmitalin ja Turnauksen kolma parasta palkitaan pokaalein. Jokaiselle joukkueelle turnaustsemppari palkinto

GameResultsOnline.com
servicedesk@gameresultsonline.com
+358 44 7599 554
© 2024 GameResultsOnline.com